Lahden valokuvataide ry

Galleria Uusi Kipinä
Kymintie 1, 15140 Lahti

Instagram
Facebook

© 2007-2022

VALOKUVA- JA ELOKUVAILTA #21
LAHDEN VALOKUVATAIDE RY & PÄIJÄT-HÄMEEN ELOKUVAKESKUS RY


Valokuva- ja elokuvailta keskiviikkona 2.11.2011 klo 18.00 Kino Iiriksessä, Saimaankatu 12. Ensin esiintyy valokuvaaja Malla Hukkanen, suomalaisten elokuvien still -kuvaaja. Sen jälkeen klo 19.00 on Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvan esitys. Lipun hinta on 6 euroa.

Malla Hukkanen on valmistunut Lahden muotoiluinstituutista valokuvaajaksi vuonna 1983. Hän on tehnyt töitä elokuva-alalla vuodesta -84. Pitkissä elokuvissa hän on ollut mukana still-kuvaajana noin parissa sadassa. Aki Kaurismäen kanssa hän on työskenneyt vuodesta 1984 alkaen. Ensimmäinen elokuva oli Calamari Union.
Malla Hukkanen on myös tehnyt muutamia näyttelyitä ja valokuvakirjoja. Hän on saanut erilaisia apurahoja ja palkintoja, mm. taiteen valtionpalkinnon vuonna 2007.



Aki Kaurismäki:
LE HAVRE
(Suomi, Ranska 2011, S, 1h 33min)

Le Havre kertoo Boheemielämää-elokuvasta tutusta pariisilaiskirjailija Marcelista. Nyt mies on tosin heittänyt kirjoituskoneen nurkkaan ja ryhtynyt kengänkiillottajaksi. Elinpaikkakin on vaihtunut Pariisista elokuvan nimen mukaiseen pohjoisranskalaiseen kaupunkiin. Siellä Marcel viettää varsin yksinkertaista elämää. Kotona on sairas vaimo, jolle Marcel vie tunnollisesti työstään saamansa vähäiset rahat. Lähiöbaarissa mies juo aperitiivin ennen vaimon laittamaa päivällistä. Kulmakunnan kauppiailta hän pyytelee ruokaa ja tavaroita velaksi.

Kaikki jatkuisi varmaan samaa tahtia elämän loppuun saakka, ellei Marcel eräänä päivänä törmäisi laittomasti maassa olevaan afrikkalaiseen pakolaispoikaan, Indrissaan. Poika haluaisi jatkaa sukulaistensa luokse Lontooseen. Marcel päättää auttaa Indrissaa siitä huolimatta, että poliisi on pojan perässä.
Kaurismäen uutuus on varsin ajankohtainen elokuva. Muukalaisvihan ja pakolaiskeskustelun kuumentamassa Suomessa elokuvan humaani sanoma loistaa tärkeydellään. Kaurismäki peräänkuuluttaa elokuvallaan pyyteetöntä inhimillistä auttamisenhalua, joka tuntuu kadonneen nyky-yhteiskunnasta lähes täysin.
Le Havressa rakennetaan kuva eräänlaisesta vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa yhteiskunta toimii juuri niin kuin sen kaiken järjen mukaan pitäisikin. Marcel asettuu yhteiskuntaa heikommassa asemassa olevan pakolaispojan puolelle sen suurempia miettimättä, aivan kuin kyseessä olisi luonnollinen velvollisuus. Le Havre toimii ennen kaikkea hyvänä oppituntina suvaitsevaisuudesta ja empatiasta. Varsinkin monen perussuomalaisen olisi hyvä katsoa elokuva.

André Wilms tekee lämpimän tulkinnan pääroolissa. Kati Outinen ja Elina Salo loistavat Marcelin vaimona ja kapakanpitäjä Clairena. Dialogi on kaurismäkeläisittäin sulavan runollista. Mestarikuvaaja Timo Salmisen käsissä jokainen otos elää omaa elämäänsä.

/files/gimgs/91_hukkanencalamariunion.jpg