TIMO WRIGHT
Never-Ending Sunday (Redux)
13.4. – 8.5.2011
Uusi Kipinä, Kenno, Kymintie 1, Lahti



Pitkä Sunnuntai on vuonna 2002 aloittamani valokuvasarja, jota varten kuvasin omaa ja ystävieni elämää aikuistumisen kynnyksellä, viimeistä kesää, sunnuntaita, jolloin aikuisuuden maanantai jo kolistelee rappukäytävässä. Jätin sarjan vuosiksi, se tuntui lapselliselta ja trendikkäältä - ystäviäni krapulassa, jatkoilla, rannoilla, kännissä. Jatkoin kuitenkin salaa, jopa itseltäni, sarjan kuvaamista.

Eräänä päivänä huomasin, että Pitkä Sunnuntai ei ollut ohi, vieläkään. Mutta siihen oli tullut uusia kulmia, säröjä. Vaikka ystäväni eivät varsinaisesti pahamaineiseen "rivitalo ja volvo ja kultainen noutaja" -elämäntyyliin, useimmiten, olleetkaan päätyneet, oli jotain kuitenkin tapahtunut. Lapsia, työpaikkoja, virkoja. Olinko itsekin muuttunut? Varmasti! Toivottavasti!

Nyt Pitkä Sunnuntai on, kuten ehkä minäkin, risteyksessä. Mitäs nyt oikein tapahtuu? Sarja, joka alun perin kertoi ystävistäni, kertookin nyt enemminkin omasta aikuistumisestani. Käytän näitä todellisuuden kuvia kertomaan erilaisia fiktiivisiä tarinoita. Teos on installaatio, jonka voi nähdä joko (kapeana) sukupolvikuvauksena tai täysin henkilökohtaisena tarinana, jossa itse kuljen välillisesti. Kuviin ei tule selityksiä tai teostekstejä.

Timo Wright on valokuvaaja ja dokumenttielokuvaohjaaja, joka kuvaa elämäänsä ja suunnittelee viikoittain vallankumouksia. Viime aikoina hän on tehnyt mm. tietokone-installaation, joka tuhoaa valokuvia sekä kuvannut koko omaisuutensa, reilu 3000 kuvaa ja liimannut ne gallerian seinille.

www.timowright.com/art/