JOUKO LEHTOLA
Muistonäyttely
In Memoriam

26.9-14.10.2012
Galleria Uusi Kipinä
Kymintie 1, 15140 Lahti

Riitta Riihosen ohjaama dokumentti Valossa Jouko Lehtola esitetään näyttelytilassa
lauantaina 29.9. ja 6.10. alkaen kello 14.00.



"" Jouko "Jönssi"Lehtola oli lähes pikkuveljeni. Tällainen luonteva rento tyyppi jonka seurassa viihdyin vaivattomasti. Olimme kiinnostuneita samoista asioista ja meidän oli helppoa innostua ja kiistellä maailman menosta. Jouko oli oppilaani TaiKin valokuvaosastolla kiihkeän 80-luvun loppupuolella. Koin että Jouko lähti valokuvaajana seuraamaan jalanjälkiäni, mutta jossain vaiheessa valmistuttuaan hän otti etäisyyttä ja lähti kulkemaan aivan omia polkujaan. Valitettavasti Jouko Lehtola kuoli liian nuorena, vasta 47 vuoden ikäisenä, syyskuussa 2010 pitkäaikaiseen sairauteen. Jouko Lehtola oli sukupolvensa keskeinen tekijä. Hänen taiteellinen sekä muu ammatillinen työnsä jätti pysyvät jäljet sekä Suomen että Euroopan valokuvataiteeseen.

Jouko oli stadin kasvatti, joka ammensi vaikutteitaan nuorena kuvaajana urbaanista ympäristöstä. Hänen jo lapsuudessa herännyt intohimo nuorisokulttuuriin, musiikkiin ja rokkiin näkyivät hänen varhaisessa valokuvatuotannossaan. Jouko oli aina kameransa kanssa esiintymislavojen edessä kuvaamassa idoleitaan, mutta onnistui myös sujuvalla supliikillaan livahtamaan festareiden backstage-alueille, missä hän jatkoi kuvaamista. Näillä kuvilla hän ansaitsi ensimmäiset valokuvaajan taskurahansa välittämällä kuvansa sekä Länsiväylä että Rumba -lehtiin. Ei kestänyt kauan ennen kuin Jönssille soitettiin heti kun kyseessä oli rokkikeikka. Hänen kuvansa oli yhä useamman eturivin rokkilevyn kannessa. Hän kuvasi mm. Him ja Don Huonot yhtyettä, The Rasmusia, PMMP:tä, Anssi Kelaa ja Aki Sirkesaloa. Moni muusikko ystävystyi Joukon kanssa näiden kuvaussessioiden myötä. Hän jatkoi pitkään yhteistyötä Rumba lehden kanssa ja hoiti samalla Iltalehden rokkikuvaajan pestin. Myöhemmin hänen keskeisin työnantajansa oli Helsingin Sanomat ja varsinkin Hesarin Kuukausiliite.

80-luvun puolessa välissä Jouko opiskeli kuvataidetta Vapaassa taidekoulussa ja monen sinnikkään yrityksen jälkeen hän pääsi vihdoin opiskelemaan Taideteolliseen Korkeakouluun valokuvausta. Tämä oli nuorelle harrastelijalle unelmien täyttymys. Valokuvaosastolla häntä arvioitiin oppilaana, joka erityisellä vimmalla heittäytyi tekemään annetut tehtävät. Jouko erottui monesta muusta kanssaopiskelijasta siinä, että hänellä oli selvä ammattimainen suhtautuminen työhön. TaiKissa hän tutustui laajemmin valokuvauksen eri osa-alueisiin, mutta varsinkin eurooppalaiseen valokuvataiteeseen.

Jouko oli luonteva seuraihminen ja myös TaiKissa syntyi monta ystävyyssuhdetta, jotka jatkuivat hänen loppuelämäänsä saakka. Jouko osallistui Helsingin iltarientoihin ja oli hahmo johon usein törmäsi sekä Lepakossa, Ekin Baarissa että myöhemmin Torissa. Joukoa näki yleensä puettuna futispaitaan ja usein hän hurjasteli ohi fillarin selässä stadin liikenteessä. Jönssi oli tyyliniekka, joka viljeli omaa rentoa mutta skarppia ulkoista olemustaan. Hän oli kiihkeästi kantaaottava ihminen, joka heittäytyi polemiikkiin omien ihanteidensa puolesta. Ihmiskeskeisten kuvausten rinnalla Jönssi lähti valokuvaajana kehittämään poikkitaiteellisia projekteja ja näyttelyitä muiden taideopiskelijoiden kanssa.

1990-luvulla ja valmistuttuaan Taideteollisesta korkeakoulusta Jouko palasi takaisin juurilleen ja hän lähti toteuttamaan laajaa ja intohimoista projektia suomalaisista nuorista. Jönssi suuntasi matkansa kuvauskeikoille eri puolille Suomea. Hän kolusi rokkifestareita ja tanssilavoja, joilla kesän huumaannuttamat nuoret rymysivät ja bilettivät. Jouko oli valinnut tekniikakseen keskikoon kameran ja salamavalon. Salamavalon avulla Lehtola loi kuviinsa hieman ylitodellisen ja surrealistisen tunnelman. Usein hän pyysi nuoria poseeraamaan yksin kuvissa, mutta toisaalta hän kuvasi myös ryhmiä ja kaveriporukoita. Lehtola jatkoi nuorten kuvaamista monen vuoden ajan. Hän kiersi Neljä Ruusua bändin kanssa keikoilla eri puolilla Suomea. Lehtolalla oli lämmin suhde nuoriin ja kyky saavuttaa kuvattaviinsa luottamuksellinen suhde. Hänelle rokkikesä oli sydäntä lähellä oleva asia ja hän pystyi ammentamaan kuvaustilanteeseen koskettavuutta oman nuoruutensa tunnelmista. Jouko tuntui nauttivan suunnattomasti näistä kohtaamisista nuorten kanssa. Välillä tosin jengin liiallinen häröily ja kännäily tuntui Lehtolasta raskaalta.

Vuonna 1996 valmistui Joukon nuorisokuvista ensimmäinen kattaus, joka sai nimekseen Nuoret Sankarit. Näyttely oli esillä Vanhan Ylioppilastalon galleriassa aivan Helsingin ydinkeskustassa. Nuoret Sankarit -näyttely saavutti suuren yleisömenestyksen ja monet vierailijat palasivat yhä uudestaan katsomaan kuvia. Jouko Lehtola ansaitsi tämän näyttelyn myötä oman selkeän paikkansa suomalaisessa valokuvauksessa. Hänestä tuli 90-luvun armoitettu nuorisokuvaaja. Nuoret Sankarit -näyttely oli esillä monella paikkakunnalla Suomessa, ja melko nopeasti ovet avautuivat myös Euroopan nykytaiteen kentille. Ensimmäisen kerran Euroopassa Nuoret Sankarit oli esillä Italian Bolognan Palazzo de Renzzossa näyttelyssä The Art of Growing Up. Vastaanotto oli hyvin innostunut ja tätä seuraavina vuosina kuvat olivat esillä lukuisissa museoissa ja gallerioissa ympäri Eurooppaa.

Itsekin vastaanotosta innostuneena Jouko Lehtola jatkoi työskentelyään nuorten parissa, mutta siirtyi nyt maaseudulta takaisin Helsinkiin kuvaamaan. Uusina ulottuvuuksina hän tavoitti mm. eri etnisiä ryhmiä sekä urbaaneja alakulttuureja. Hän kävi usein kuvaamassa kesän valoisina öinä, jolloin nuoret vaelsivat kaduilla ja hengailivat puistoissa ja kaupungin rannoilla. Näihin aikoihin Lehtola kutsuttiin Taideteolliseen ja Lahden muotoiluinstituuttiin vetämään kontaktivalokuvauksen työpajoja. Joukoa muistellaan tinkimättömänä opettajana, joka ei päästänyt oppilaitaan helpolla. Hän asetti riman korkealle ja kannusti opiskelijoitaan ottamaan riskejä ja uskaltamaan enemmän.

Omassa elämässään Jouko Lehtola joutui seuraamaan läheltä nuorison elämän kurjempia puolia. Hän näki mm. miten kovien huumeiden rantautuminen Suomeen syrjäytti monia nuoria ja miten yhteiskunta jätti heidät yksin. Tästä tuskastuneena Jouko aloitti uuden lähestymistavan valokuvaajana. Hän lähti kartoittamaan 2000-luvulle siirtyneen hyvinvointiyhteiskunnan kylmiä ja epäinhimillisiä puolia. Hän otti taiteessaan etäisyyttä ihmisiin ja etsi uusia visuaalisia keinoja kertoakseen millaisessa henkisessä ilmastossa ja yhteiskunnassa elämme. Syntyi O.D. Helsinki –kuvasarja, missä Jouko lakonisesti, lähes kylmästi, kuvasi niitä paikkoja ja osoitteita, jossa nuori oli menehtynyt huumeiden yliannostukseen. Hän lähestyi pahoinvointia yhä tiukemmin, mm. eristämällä arkisia esineitä, esimerkiksi teräaseita, niiden omasta ympäristöstään. Näin hän toi katselijan eteen äärimmäisen riisuttuja ja esteettisesti puhtaita kuvia mm. veitsistä, joita oli käytetty kotiväkivallan teoissa.

Vuonna 2004 Jouko Lehtola täytti teoksillaan Helsingin taidehallin näyttelyssään Fragments of Our Time. Esillä oli myös vanhempia nuorisoaiheisia teoksia, mutta pääosaan nousivat Joukon uudet, yhteiskunnan pahoinvoinnista kertovat kuvat, jotka usein olivat paitsi visuaalisesti häikäiseviä ja suurikokoisia, myös tyylikkäästi viimeisteltyjä teoksia. Kuvat viestittivät karusti eriarvoisesta yhteiskunnasta jossa elämme. Pahoinvointi oli keskeinen elementti nuorten ja syrjäytyneiden elämässä. Kuvissa Lehtola hyökkäsi epäinhimillisyyttä vastaan, paljasti hyvinvoinnin kylmäkiskoisen ja kiillotetun pinnan. Näyttely oli monelle katsojalle yllätys; Jouko oli irtaantunut nuoriso- ja rokkikuvaajan statuksestaan ja siirtynyt uudelle tasolle nykytaiteen kentällä. Sekä näistä uusista kuvista että Nuorista Sankareista Lehtola kokosi kirjan, joka ei juuri selityksiä kaivannut. Kirjan nimeksi tuli Jouko Lehtola’s Finlandia. Kirja levisi Euroopassa ja Lehtolan kuvat olivat esillä monessa yhteydessä sekä gallerianäyttelyinä että osana suurempia eurooppalaisia taidehankkeita, biennaaleissa ja museoissa.

Jouko Lehtola jatkoi uupumatonta työskentelyään uusien sarjojen kimpussa. Hän suuntasi jälleen kameransa kohti ihmistä. Hän kuvasi seksityöläisiä valkoisessa studiomiljöössä, hän seikkaili transvestiittien parissa Barcelonan yössä. Hän jatkoi inhimillisten periferioiden tutkimista. Yhä uusia kuvia syntyi ja Joukon ajatuksena oli koota uudet teokset suureksi näyttelykokonaisuudeksi.

Loppukesästä 2008 Joukolla diagnosoitiin vakava sairaus. Ennusteet paranemisesta olivat huonot. Tästä hetkestä Joukon elämä muuttui ja hän keskittyi uudella tavalla kohtaamaan kohtaloaan. Hän löysi lohdun ortodoksisesta uskonnosta ja paneutui henkisiin arvoihin. Jouko ei lannistunut, vaan päätti elää täyteläisen elämän. Tässä elämänvaiheessa läheiset ihmiset nousivat erityisen tärkeään asemaan. Hän käänsi taiteessa katseensa yhteiskunnan pahoinvoinnista elämän ikuisiin arvoihin ja lähti kamerallaan tutkimaan mm. kauneutta ja henkevyyttä. Kuvien koot pienenivät. Luonnosta tuli Joukon tärkein inspiraation lähde. Tällöin syntyi sarja Dream of Light. Jouko kuvasi hyvän ystävänsä vinttihuoneiston ikkunasta Helsingin yllä levittäytyvän talvisen taivaan jatkuvasti vaihtuvia sävyjä ja muotoja. Sarja koostuu monesta pienestä, melko abstraktista värikuvasta. Kuvien nimeksi tulivat niiden kuvaushetket, kellonaika ja päivämäärä. Ne kertovat meille, että jokainen hetki on arvokas. Nämä kuvat olivat ensimmäisen kerran esillä Nurkkakunta-ryhmän Kauneudesta –näyttelyssä keväällä 2009 Galleria Krista Mikkolassa.

Jouko työskenteli ja opetti taidekoulussa vielä ollessaan sairas. Hänelle valokuvaus oli rakkaussuhde. Sekä kaupalliset toimeksiannot että oma vapaa työskentely olivat täynnä intohimoa ja paneutumista. Joukolla oli valokuvaajana oma selkeä tyylinsä, joka on saanut monia seuraajia. Hänen tapaansa lähestyä kuvattavaa ja ottaa tilanne haltuun on silti mahdotonta jäljitellä.

Jouko Lehtola vietti viimeisen kesänsä Nötön saaressa Turun ulkosaaristossa elämänkumppaninsa Jaanan kanssa. Nötössä hän oli vuosien saatossa löytänyt hiljaisuuden ja vastapainon hektiselle kaupunkielämälle ja työnteolle. Siellä hän sai nauttia hyvien ystävien seurasta ja tanssittaa koko saarta aamun koittoon saakka toimiessaan DJ:nä Nötön kesäjuhlissa. Nötössä hänestä oli tullut saaren “melkein” virallinen ammattikalastaja. Kesän jokaisena aamuna Jönssi nousi varhain ja suuntasi ulapalle nostamaan verkkojaan. Jos saalis oli runsas, Jönssi oli onnellinen, ja vaikka saalis ei ollutkaan verrattavissa Pietarin kalasaaliiseen, oli hän silti tyytyväinen. Kun verkot oli putsattu ja kalat savustusuunissa kypsymässä, Jouko myhäili tyytyväisenä.

Näin minä hänet muistan."


STEFAN BREMER



Näyttely on Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely yhteistyössä Jouko Lehtolan Säätiön kanssa.

Lahden valokuvataide ry ja Jouko Lehtolan säätiö esittävät Riitta Riihosen ohjaaman dokumentin Valossa Jouko Lehtola. Esityspäivät ovat kahtena perättäisenä lauantaina 29.9. ja 6.10. alkaen kello 14.00. Dokumentti esitetäään osana Jouko Lehtola-Muistonäyttely-In Memoriam -näyttelyä Galleria Uudessa Kipinässä, osoitteessa Kymintie 1, Lahti.

http://www.joukolehtola.com/



Kuvat:
1) Young Heroes, sarjasta Nuoret Sankarit, 1996
2) Tommi, 1999
3) Nimetön, sarjasta Nuoret Sankarit, Provinssirock 1996
4) Nimetön, sarjasta Nuoret Sankarit, Provinssirock 1995
5) 21.11.2008 4.05 PM